Sitra - Johtaja, näkemys ja ratkaisut
Haluatko tehdä tekoja tulevaisuudelle? Tule edistämään suomalaisten hyvinvointia ja vauhdittamaan talouden kasvua luonnon kantokyvyn rajoissa.
Sitra on tulevaisuustalo, joka auttaa Suomea uudistumaan. Ennakoimme tulevaa. Etsimme yhdessä kumppaneiden kanssa ratkaisuja huomisen haasteisiin. Edistämme Suomen hyvinvointia ja vauhditamme talouden kestävää kasvua. Parempi tulevaisuus vaatii tekoja jo tänään, sekä Suomessa että kansainvälisesti.
Sitrassa työskentelee useiden alojen asiantuntijoita. Teemme työtä suurella sydämellä ja meitä yhdistää kiinnostus suomalaisen yhteiskunnan kehittämiseen.
Haemme nyt joukkoomme
näkemys- ja ratkaisutoiminnosta vastaavaa johtoryhmän jäsentä.
Tehtäväsi
Näkemys- ja ratkaisujohtajan tehtävänä on työskennellä Sitran johtoryhmän jäsenenä. Hän johtaa toimintoa, joka tuottaa päätöksenteolle ennakoivaa, datapohjaista ja ajantasaista näkemystä sekä vaihtoehtoisia ratkaisuja yhteiskunnan keskeisistä haasteista. Tehtävänä on auttaa tunnistamaan yhteiskunnan muutos ajoissa, avartaa ratkaisuvaihtoehtoja sekä vahvistaa uudistumis- ja innovaatiokykyä.
Näkemys- ja ratkaisutoiminnossa työskentelee 30–35 henkilöä. Raportoit Sitran yliasiamies Atte Jääskeläiselle.
Mitä odotamme Sinulta?
Odotamme Sinulta ylempää korkeakoulutusta, vähintään kymmenen vuoden tehtävän kannalta relevanttia työ- ja johtamiskokemusta sekä suomen lisäksi englannin kielen taitoa, ruotsi ja muu kielitaito on eduksi.
Tehtävässä menestyminen edellyttää
kykyä johtaa ja kehittää korkeasti koulutettua asiantuntijatiimiä, jossa autonomia ja yhteinen suunta pitää sovittaa yhteen
kykyä antaa ja vastaanottaa palautetta sekä tukea asiantuntijoiden ammatillista kasvua
näyttöä ajantasaisen, analyyttisen ja ennakoivan yhteiskunnallisen ymmärryksen tuottamisesta päätöksenteon tueksi
ennakoinnin, analyysin ja yhteiskehittämisen menetelmien tuntemusta sekä ymmärrystä yhteiskunnallisten muutosten toteuttamisesta eri aikajänteillä
kokemusta data- ja tekoälypohjaisten menetelmien hyödyntämisestä ratkaisujen kehittämisessä
ymmärrystä julkisen sektorin päätöksenteon logiikasta ja pullonkauloista (budjetti, ohjaus, lainsäädäntö)
laajaa verkostoa valtioneuvoston, eduskunnan ja julkisen sektorin päätöksentekijöiden keskuudessa.
Mitä Sinulle tarjoamme?
Tarjoamme Sinulle poikkeuksellisen näköalatehtävän ja yhteiskunnallisesti merkityksellisen työn:
Suomalaisen, eurooppalaisen ja maailmanlaajuisen toimintaympäristön voimakkaasti muuttuessa näkemys- ja ratkaisujohtajan työ on yhteiskunnallisen merkittävyyden ja kiinnostavuuden ytimessä.
Data- ja tekoälypohjaisen transformaation oloissa ennakoinnilla ja siitä tehtävillä johtopäätöksillä on uusi, vahva ja aiempaakin olennaisempi rooli.
Sitra luo tunnustettuna ja suomalaisessa yhteiskunnassa voimavaroiltaan ainutlaatuisena organisaationa vahvan perustan mielekkäälle ja vaikuttavalle työlle.
Kiinnostuitko?
Lisätietoja tehtävästä antavat Sitra yliasiamies Atte Jääskeläinen (atte.jaaskelainen@sitra.fi ja
+358 294 618 680) parhaiten maanantaina 19.10.2026 kello 14–15 ja torstaina 22.10. kello 11.30–12.30 sekä valinnassa avustava Momentouksen johdon konsultti Pasi Natri (pasi.natri@momentous.fi ja +358 40 511 7796).
Mikäli tunnistit itsesi ilmoituksesta ja kiinnostuit tehtävästä, jätä hakemuksesi oheisen linkin kautta viimeistään maanantaina 26.10.2026 kello 23.59.
- Sijainti
- Helsinki
Momentous Oy yrityksenä
Palvelemme asiakkaitamme hallitusjäsenten, toimitusjohtajien, liiketoimintajohdon ja johtoryhmän jäsenten suorahaulla sekä keskijohdon ja johtavien asiantuntijoiden rekrytoinneilla. Arviointitoimintamme osaajat ovat psykologeja, jotka tekevät johdon henkilöarviointeja, johdon kehittämishankkeita, esihenkilövalmennuksia, potentiaalikartoituksia ja työyhteisötutkimuksia. Momentous on osa työelämäyhtiö Baronaa.
Lue lisää: momentous.fi/meista